Mitä 10 kk terveyskeskuksessa opetti?

Lääkäriksi valmistumisen jälkeen aloin heti suorittaa terveyskeskuspalveluita, sillä nämä tuntui luontevalta saattaa ensin alta pois jo kandina tutuksi tulleessa tk:ssa. Tällä tavoin sai myös lisäaikaa pohtia, mikä erikoisala mahdollisesti voisi olla sellainen, jota lähteä seuraavaksi kokeilemaan.  Päädyin työskentelemään terveyskeskuksessa yhtäjaksoisesti lähes 11 kuukauden ajan. Tänä aikana sai hyvän käsityksen yleislääkärin työn sisällöstä, sen laajasta kentästä ja epävarmuudesta, jota siihen vääjäämättä liittyy.  Kuitenkin se oli vain pintaraapaisu työhön, jossa ei tule olemaan koskaan valmis. Lähes päivittäin oppii uutta, ja on jonkin verran myös tuurista kiinni, millaisia tapauksia kohdalle osuu. Terveyskeskuslääkärin pesti onkin tavallaan kasvuprosessi, jossa kehitetään niitä taitoja, joita kaikessa lääkärintyössä vaaditaan: potilaiden kohtaamista, epävarmuuden sietoa, tiedon soveltamista käytäntöön, uskallusta ja ennen kaikkea kärsivällisyyttä. 

Valmistumisen jälkeen lääkärin ammatillista jatkokoulutusta, YEK:ä (yleislääketieteen erityiskoulutus) suorittaville kuuluu pakollisena osana vähintään 9 kk terveyskeskustyötä. Suomessa lääketieteen lisensiaatin tutkinnon suorittaneille YEK on yhteensä kaksi vuotta kestävä kokonaisuus, johon sisältyy terveyskeskustyön ohella myös 6 kk kestävä sairaalajakso ja loput vapaavalintaista työtä. 

Terveyskeskuslääkärin työnkuva on monipuolinen, joskin vaativa ja toisinaan myös varsin kuormittava. Vaikka työ ei välttämättä kaikille sovi, sen kautta oppii arvostamaan yleislääkärin harteille kasautuvaa vastuuta, laajoja kokonaisuuksia koskevaa päätöksentekoa ja kiirettä. Terveyskeskuslääkärien arvostuksen puute on myös toisinaan läsnä keskusteluissa. Siitä huolimatta työ on ajoittain hyvin palkitsevaa ja parhaimmillaan kasvattaa lääkärin ammattitaitoa, empaattisuutta ja sujuvaa potilas-lääkäri-kohtaamista. Tälle alalle on ominaista pidemmät hoitosuhteet, jossa onnistuessaan potilas uskaltautuu luottamaan lääkäriinsä ja vastavuoroisesti lääkäri oppii tunnistamaan muutoksen potilaansa terveydentilassa. 

Usein potilaat saattavat olla hyvin harmissaan siitä, että lääkäri joka vastaanottokäynnillä vaihtuu ja siksi joutuu aloittamaan tarinan kertomisen alusta. Tämä ei ainakaan helpota sitä aikapainetta, jota lähes päivittäin tässä työssä kohtaa. Ei ole tavatonta, että tulosyyksi kirjattu terveysmurhe ei olekaan se ensisijainen (tai varsinkaan ainoa) syy tulla lääkärin pakeille. Tähän on tietysti se luonnollinen selittävä tekijä, että vastaanottoaikoja ei resurssien puitteissa vain ole antaa yhtä paljon kuin olisi tarvetta. Silloin tällöin lääkärinä joutuukin epäsuosiolliseen asemaan, kun potilaan subjektiivisesti kokema epämiellyttävin terveyshuoli ei olekaan se lääkärin mielestä huolestuttavin/kiireellisen hoidettava. Tämän jälkeen saakin joskus kuulla siitä, kuinka vaivaa ei ole otettu tosissaan. Olen pyrkinyt näissä tilanteissa aina kuuntelemaan potilasta, vaikka jokaiseen pikkuvaivaan ei olisi tarvetta sen enempää puuttua. Tärkeää onkin antaa potilaan tulla kuulluksi. Kaikkia vaivoja ei valitettavasti pysty parantamaan, ja tässä yleislääkärin kannustava ja mahdollisuuksien mukaan terapeuttinenkin lähestymistapa on keskeinen. 

Terveyskeskustyössä pätee lääketieteessä hyvin tunnettu toteamus: yleiset sairaudet ovat yleisiä. Monet sairaudet ja vaivat kuten verenpainetauti, tyypin 2 diabetes, hyperkolesterolemia, depressio tai nivelrikko ovat työssä ihan arkipäivää. Näiden kohdalla ei tarvitse joka kerta tarkastaa asioita kirjallisuudesta, sillä niiden diagnostiikkaan, hoitoon ja seurantaan kehittyy nopeasti rutiini. Enemmän haastetta tai lääkärin työaikaa saattaa kohdistua potilaiden hoitoon motivoimiseen. Jos tarpeeksi usein tai eri sanoin kehottaa esimerkiksi tupakoinnin lopettamiseen tai kolesterolilääkkeen aloitukseen, se saattaa jossain kohtaa lääkärin suureksi helpotukseksi vihdoin toteutua. 

Yleislääkärinä oleellista on tunnistaa, mitkä vaivat/huolet ovat ns. hyvänlaatuisia, vaarattomia ja todennäköisesti itsestään ohittuvia, (jolloin päädytään usein seurantalinjalle) ja mitkä taas edellyttävät tarkempia selvittelyitä. Varsinkin terveyskeskuspäivystyksessä voi ilman sairaalatasoisia tutkimusmahdollisuuksia olla vaikeus erottaa, voiko potilaan huolettomasti kotiuttaa vai pitäisikö hänet kuitenkin lähettää eteenpäin. Erikoissairaanhoitoa vaativat tilat tai sairaudet tulee pystyä seulomaan varsin epämääräistenkin oireiden tai löydösten taustalta. Tämä monessa tapauksessa vaatii useamman vastaanotto- tai päivystyskäynnin, ennen kuin havaitaan ne erityispiirteet, jotka erottavat tavallisimmat syyt poikkeavista. Tähän auttaa luonnollisesti kokemus, mutta myös hälyttävien oireiden tai "punalippujen" esiintyminen, mitä työssä tulee jatkuvasti kartoitettua. Toisinaan minusta tuntui, että tietyt harvinaisemmat sairaudet/vaivat/tilat toistuivat kausittain ja sitten niitä herkemmin osasi epäillä uudestaan. Sitten saattoikin helposti kulua useita kuukausia, ennen kuin samantyyppinen tuli uudestaan. 

Terveyskeskuslääkärin väestöpohjaiseen työhön kuuluu vastaanoton pitämisen lisäksi myös muun muassa hoitajakonsultaatioihin vastaaminen ja reseptinuusinnat. Usein konsultaatiot tulevat hyvin pikaisella aikataululla, esitietoja tai potilasta tarkemmin tuntematta tai edes näkemättä. Tällöin tuleekin osata tehdä nopeita päätöksiä vastaavalla tavalla kuin päivystäessä. Tämäkin toki on sellainen taito, johon kokemuksen myötä tottuu ja kehittyy. Varsin nopeasti oppii huomaamaan, mikä hoito on kiireellistä ja mikä taas saa odottaa. Kunhan muistaa potilaalle ilmaista, milloin tulee olla uudestaan yhteydessä, lievittää samalla omaa epävarmuuttaan. Tämän kun vielä kirjaa ylös, on oikeusturvan kannalta vakaammassa asemassa. Myöskin reseptejä uusittaessa joutuu potilasta vastuuttamaan myös itse omaan hoitoonsa, ihan kaikkia lääkkeitä ei voi määrätä potilasta säännöllisesti tapaamatta tai kontrollikokeissa käymättä. 

Tavanomaisen ajanvarausvastaanoton, päivystämisen, konsultoinnin ja puhelinaikojen lisäksi terveyskeskustyöhön kuuluu niin ikään ennaltaehkäisevää työtä kuten neuvolaa ja koululääkäritarkastuksia. Näihin suhtautuminen on hieman erilaista, koska lähtökohtaisesti vastassa on terve henkilö kuin monisairas vanhus. Yleisesti ottaen ikäkausitarkastusten tekeminen on ainakin minun mielestäni kevyempää, mikä helpottaa työssä jaksamista. Lisäksi viikoittainen toimipaikkakoulutus, ohjaustunnit sekä lääke-esittelyt auttavat jaksamaan ajoittain yksinäiseksikin luonnehditussa työssä.

Terveyskeskuksessa työkuormaa voivat lisätä moniongelmaiset potilaat, joiden hoidon koordinoinnissa yleislääkäri on avainasemassa. Yhden vuosikontrolliksi nimetyn vastaanoton aikana saatetaan hoitaa noin viittä tai kuutta terveysongelmaa, minkä jälkeen tietysti laaditaan käyntiteksti, mahdolliset lähetteet ja lausunnot. Usein tämä voi johtaa ylitöihin, mutta onneksi työpäiviin kuuluu jonkin verran myös toimistoaikaa rästitöitä varten. Itse pidin hyvin tarkasti kirjaa siitä, etteivät työt kasaudu seuraaviin päiviin, vaan ne hoidetaan viimeistään saman iltapäivän aikana. Vaikka kirjallisten töiden osuus on ajoittain aika työläs, on se minulle ollut aina mieluista enkä esimerkiksi pidä B-lausuntojen laatimista puuduttavana. 

Työtä sujuvoittaakseen kehittyi ajan kanssa keinoja parantaa työn laatua ja potilasturvallisuutta. Opin aktiivisesti  hyödyntämään puheentunnistusta (Dragon) työssäni, mikä säästi mukavasti aikaa ja toisaalta myös sihteerin työtä välttymällä saneluiden purkamiselta. Lisäksi kirjoitin usein potilaskontakteissa joitakin asioita ylös kynällä ja paperilla, jotta ne vielä päivän tai vastaanoton päätteeksi muistin kirjata käyntitekstiin. Toisinaan suunnitelmakohtaan kertyi kohtia niin runsaasti, että koin järkevimmäksi numeroida ne tekstiin tärkeysjärjestyksessä kappaleittain. 

Kokemusten perusteella saattaisi luulla, että olen terveyskeskustyöhön uupunut ja halu vaihtaa muulle alalle on suuri. Lähtökohtaisesti kuitenkin pidin työstäni ja varsinkin sen monipuolisuudesta: yksikään päivä ei tässä työssä ole samanlainen. Työnhallintaan pystyi työpaikallani hyvin vaikuttamaan, jotta työmäärä ei kasvanut liian kovaksi. Pystyin esimerkiksi muokkaamaan työlistaani keventämällä sitä ajoittain. Sain monelta taholta kuulla soveltuvani hyvin terveyskeskuslääkärin työhön, ja ainakin vastaanoton rauhallisesta otteesta sain kehuja. Viihdyinkin työssä hyvin, mutta jossain kohtaa aloin kuitenkin pohtia lääkärinurani uusia haasteita. En vielä tiedä, mikä minusta tulee isona, mutta sen selvittämiseksi aion ottaa seuraavan ison ammatillisen hyppäykseni. Joten täältä tullaan sairaalamaailma!