Lääkärinä lentokoneessa

Lentomatkustajana olen usein kuvitellut mielessäni tilanteen, jossa kesken lennon sairaustapauksen vuoksi paikalle kutsutaan lääkäriä. Tuo tilanne tuli omalle kohdalleni eteen palatessani kesälomareissulta koti-Suomeen. Työmoodini kytkeytyi saman tien päälle kuin autopilottijärjestelmä. Lääkärilehdessä 1/2014 julkaistussa artikkelissa asiantuntijoiden mukaan noin yhdessä lennossa neljästä tuhannesta pyydetään lääkärin apua. 

Kun lennolla siis yllättäen kuulutettiin lääkäriä ja muuta hoitohenkilökuntaa, en hetkeäkään epäröinyt. Velvollisuudentuntoisesti ponnahdin saman tien turvavöistäni pystyyn ja ilmoittauduin koneen takaosan lentoemännälle. Minua luultiin ensin sairaanhoitajaksi, mutta kerroin olevani lääkäri ja haluavani auttaa. Minut ohjattiin potilaan luo lähelle omaa istumapaikkaani. Aloitin esittäytymällä itseni lääkäriksi ja menin sitten suoraan asiaan. Kuten kaikessa lääkärintyössä, anamneesi on tässä tilanteessa tärkein työkalu. Kysymyspatteristoni eteni kuin tavanomainenkin potilas-lääkäri-kohtaaminen: oirekuva, oireen kesto ja kulku, intensiteetti, mahdolliset liitännäisoireet sekä aiempi vastaavanlainen sairaushistoria. Jossain vaiheessa huomasin, että vieressäni seisoo minua vanhempi mies, joka ilmoitti olevansa ensihoitaja. Muita sote-alan ammattihenkilöitä ei paikalle ilmaantunut. Olin siis ainoa lääkäri koko koneessa ja vastaan itse potilaaseen kohdistuvista päätöksistä. Vähän hurjaltahan tuo alkuun tuntui. Silloin en tiennyt, että etenkin kiperässä tilanteessa olisi mahdollista konsultoida puhelimitse matkustamohenkilökunnan avustuksella maan tasolla olevaa kollegaa. 

Lentokoneessa potilaan tutkimisen puolesta keskeisenä osana on ns. "nenänpääindeksi" eli potilaasta muodostuva yleisvaikutelma. Onneksi varsin nopeasti kävi selväksi, että hengenhätää ei ole. Tässä sairaustapauksessa myös palpaatiolla oli merkitystä kliinisessä päätöksenteossani. 

Koen, että isoin "hoidollinen" toimenpide koneessa oli potilaan rauhoittaminen. Hänelle järjestyi makuupaikka viimeiseltä riviltä, joka oli hyvin lähellä omaa istumapaikkaani. Jäin siten lähettyville valmiuteen, jos voinnissa tapahtuisi seurannassa heikentymistä. Potilaan lääkitsemiseen tarvittiin lääkärin lupa, jotta lentoemännät saivat antaa oirelääkkeet. 

Suurimmassa osassa lentokoneessa tapahtuvista sairaustapauksista on kyse lievistä tapauksista, joissa selvitään vain säikähdyksellä. Kuitenkin tilanne on todennäköisesti ainutlaatuinen paitsi potilaalle niin myös lääkärille, joten siihen väkisinkin osaa suhtautua vakavammin. Isoin kysymys lääkärin mielessä on se, voidaanko lentoa jatkaa suunnitelmien mukaan vai edellyttääkö akuutin sairauden hoito välilaskua. Välilasku on todella iso päätös, mutta tämän ajatuksen sain onneksi varsin nopeasti sivuutettua. Välitöntä sairaalahoidon tarvetta ei ollut. Lentoa oli jäljellä enää vähän yli tunti, mikä myös rauhoitti mieltäni. 

Lentokone potilaan tutkimisen ympäristönä on hyvin erikoinen, sillä "potilasvastaanotto" tapahtuu muiden ihmisten välittömässä läheisyydessä ja rajoitetuilla tutkimusmahdollisuuksilla. Esitietoja ei myöskään ollut käytettävissä, kun normaalisti aiemmista potilaskertomuksista saa yleensä jo etukäteen joitakin tietoja potilaasta. Olin kyykyssä potilaan edessä tapauksen aikana, mutta sain hyvin unohdettua muiden matkustajien läsnäolon. Tein vain työtäni ja toteutin, mihin olen saanut koulutuksen. Keskityin täysin potilaan hoitamiseen ja unohdin kaiken muun ympäriltäni. Lentokoneen hurina kuului taustalla, mutta muuten en edes tiedä mitä ympärilläni tapahtui. Aika tuntui miltei pysähtyneen eikä minua kiinnostanut muiden ihmisten katseet. 

Kun aktiivinen osuuteni oli ohitse, palasin paikalleni. Lentoemännät kävivät vuorotellen kyselemässä potilaan vointia, joka oli vakaa. Kuuntelin heidän keskustelujaan loppulennon ajan. Mietin, olisinko voinut tehdä vielä jotain enemmän. Potilastekstiä en voinut laatia, mikä onkin poikkeus lääkärin työnkuvaan. Olin siis eräänlainen konsultti. Minulta kysyttiin epäilemääni sairautta, josta lentoemäntä lupasi soittaa tiedon eteenpäin. Hetken päästä yksi lentoemännistä saapui luokseni puhelimen kanssa. Siinä oli koko lista lentomatkustajista ja minun kohdalleni kirjattiin "medical volunteer". Lentoemäntä teki siihen kirjauksen, mitä lennolla oli tapahtunut ja oma osuuteni siinä. Minulle tarjottiin juotavaa ja sain paljon kiittelyä. Loppujen lopuksi lääkärintoimeni olivat varsin pieniä, mutta koen tehneeni arvokasta työtä niin potilasta kuin lentoyhtiötäkin kohtaan. Hienoin hetki oli lentokoneesta pois kävellessäni. Koneen kapteeni seisoi ohjaamon edessä ja kiitti minua henkilökohtaisesti. Se tuntui hyvin merkitykselliseltä. Pidän kovasti lentämisestä, mutta tämä lento oli itselleni ikimuistoinen.