Haaveista totta - Amsterdam

Uudenvuoden matkani Amsterdamiin Hollantiin toi valoa ja pirteyttä pimeän talven keskelle. Reissuun pääsi kätevästi suoraan Tampere-Pirkkalan lentoasemalta, minkä jälkeen Amsterdamin Schipholista sujuva junayhteys kuljetti nopeasti kaupungin sykkivään ytimeen. 1100-luvulta alkaen rakennettu Amsterdam on ollut historian saatossa tärkeä kaupankäynnin keskus ja on hyvin kuuluisa vanhoista taloistaan sekä kauniista kanaaleistaan. 

Ensimmäisenä iltana suunnistimme ydinkeskustan läpi majoituskohteeseemme Hotel Prinsengrachtiin. Aamun valjetessa uudenvuoden aatoksi lähdimme kävelemään kohti vuonna 1635 rakennettua Anne Frankin taloa, jossa toisen maailmansodan aikana Anne perheineen piileskeli natseja. Museo on avautunut 1960 ja on yhä erittäin suosittu nähtävyys, johon tuleekin ostaa liput hyvissä ajoin etukäteen. Talo on yllättävän pieni ja sinne mahtuu kerrallaan vain rajoitettu määrä vierailijoita. Minulle oli yllättävää se, että huoneet olivat lähestulkoon tyhjiä. Otto Frank ei aikoinaan halunnut palauttaa sitä alkuperäiseen muotoonsa, mutta joitakin yksittäisiä huonekaluja oli jätetty entisille paikoilleen. Kokemus oli järkyttävä ja sitä pohdiskelimme pitkän aikaa museon yhteydessä olevassa viehättävässä kahvilassa. Itse museossa ei saanut valokuvata. 


Myöhemmin saman iltapäivän aikana suuntasimme kanaaliristeilylle. Sää ei ollut parhain mahdollinen, mutta noin tunnin kestävällä risteilyllä saimme hyvän yleiskäsityksen kaupungista englannin kielellä puhutun audion kautta. Näimme toinen toistaan viehättävämpiä kanavanrantataloja sekä asutettuja kanaalilauttoja ja kuulimme niiden historiasta.  

Lounaan syötyämme lähdimme takaisin Prinsengracht-hotelliin hetkeksi lepäilemään ja valmistautumaan uuden vuoden viettoa varten. Lähimarketista löytyi tähän tarkoitukseen sopivasti myös kuuden euron hintainen Prosecco-pullo!

Ilotulitteita ihastelimme jo alkuillasta hotellihuoneen ikkunasta. Niitä paukuteltiinkin läpi yön. Meillä oli suunnitelmissa mennä Museumpleiniin katselemaan vuodenvaihteen show:ta, mutta suunnitelmat hieman muuttuivat illan mittaan. Yksi syy tähän oli, että kävelykaduilla oli lähes villin lännen menoa. Ihmiset toivat omia ilotulitteitaan ja rakensivat niistä keskelle katua korkeita torneja. Tuulisessa säässä ne lensivät minne sattui. Suojalaseja ei ollut kenelläkään eikä lapsilla minkäänlaisia kuulosuojaimia. Illan lähestyessä puolta yötä, meitä suorastaan jo pelotti. Päätimmekin mennä sitten iltaa istumaan sisätiloihin baareihin, joista muutama oli ns. coffeeshop. Kannabiksen haju oli kuitenkin minusta niin vastenmielinen, joten päätimme hyvin nopeasti vaihtaa paikkaa. Ilta oli kuitenkin mielenkiintoinen, vaikkakin aamuun asti varsin äänekäs. 


Uuden vuoden päivänä heräsimme jo kukon laulun aikaan. Olimme varanneet paikallisesta matkatoimistosta retken "Windmills and countryside", joka lähti rautatieaseman tuntumasta jo aamulla. Tiesimme, että 1.1. lähes kaikki kaupungin nähtävyydet olisivat kiinni, joten retki maaseudulle olikin mukavaa vaihtoehtoista tekemistä tälle päivälle. Ensimmäisenä bussi vei meidät tuulimyllyalueelle. Pääsimme tutustumaan eräänkin tuulimyllyn sisälle ja kuulimme näiden toimintaperiaatteista. 

Ehdimme myös puukenkätehtaaseen, joissa saimme itsekin kokeilla näitä hieman epämukavia jalkineita, joita kuitenkin vielä nykyäänkin esim. maanviljelijät käyttävät työkenkinään. 


Seuraavana ohjelmassa oli laivaristeily pienelle Volendamin saarelle, jossa vierailimme juustotehtaassa. Saimme maistella erinomaisia hollantilaisjuustoja ja hankkia niitä tuliaisiksi. Samaisella saarella kävimme vielä paikallisen herkun Stroopwafelin tehtaanmyymälässä. Lounaan kuittasimme erinomaisella belgialaisvohvelilla.  


Päivä kului rattoisasti ja pian olikin viimeisen pysähdyksen aika. Kävelimme läpi hurmaavan Edam-nimisen pikkukaupungin. Kaiken kaikkiaan retkipäivä tarjosi upean alun uudelle vuodelle!

Amsterdamissa on helppo liikkua paikasta toiseen myös ratikoilla tai polkupyörillä, ja niitä onkin kaupungilla ihan valtavat määrät. Onkin sanottu, että Amstel-joessa on 1 m vettä ja 2 m polkupyöriä! Me emme kuitenkaan julkiseen liikenteeseen turvautuneet, koska hotellimme oli niin keskeisellä paikalla. Askeleita kertyi kuitenkin päivien aikana varsin paljon. Ennätys oli yhden päivän aikana yli 16 km! Kävelyetäisyydellä olivat myös kuuluisa Punaisten lyhtyjen alue ja hyvin laaja valikoima erilaisia museoita. 

Seuraavana päivänä aloitimme kierroksen Rijksmuseumissa. Museo on valtava, joten keskityimme lähinnä "Highlights" taideteoksiin mm. Rembrandtin Yövartioon sekä Vincent van Goghin joihinkin teoksiin. Tohtori Tulpin Anatomianluento -taulu (1632) olisi minua myös kiinnostanut, mutta kuulimme, että se onkin Haagissa sijaitsevassa museossa. Van Gogh -museo olisi myös  Amsterdamissa,  mutta tällä reissulla emme sinne ehtineet. 


Viimeisenä iltana päätimme syödä erityisen hyvin. Amsterdamissa on erinomainen valikoima ravintolaita eri maailman ruokakulttuureista. Valitsimme argentiinalaisen pihviravintolan ja annos oli kyllä hintansa väärti. Viimeisenä päivänä  kiertelimme vielä tavarataloissa ja teimme joitakin pieniä ostoksia. Ennen lentokentälle lähtöä käväisin vielä Madame Tussauds -vahakabinetissa katselemassa tunnettuja julkisuudenhahmoja, vaikka tämä nähtävyys ei läheskään vetänyt vertoja Lontoon vastaavalle. 

Amsterdamiin olimme menossa jo 1. koronakeväänä. Tällöin haaveilimme näkevämme Keukenhofin -tulppaanipellot. Ne jäivät nyt näkemättä, mutta uskon ja toivon palaavani tähän mielenkiintoiseen kaupunkiin vielä joskus uudestaan. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puoli vuotta neurologialla

Mitä 10 kk terveyskeskuksessa opetti?